start

Eksyttiin matkalla Galleria Pirkko-Liisa Topeliukseen. Siitä tuli eksymisestä huolimatta mielessäni jonkinlainen määränpää. Angela Oker-Blomin teokset kietoutuivat kuljeskelun teemaan. Reissut ympärimaailmaa, mukaan kerättyine aarteineen ja ajatuksineen olivat luoneet viehättävän näyttelyn. Meitä huvitti, että galleristi kutsui Oker-Blomia varovaisesti aktivistiksi. Korjasi sanojaan että "no ei nyt ehkä ihan niin radikaalisti sanottu mutta pitää siis luontoasioita tärkeinä." Tokaistiin siihen, että eihän se aktivismi ole huono asia ollenkaan!

Angela Oker-Blom - Kirjoitettu - Skrivet

Kartaton vaellus johti hiekkarannoilleja hautuumaille, kaupunkiin ja kirppikselle ja taas uudestaan hautuumaalle. Jäimme pohtimaan hautakivien ammattinimikkeitä, mitä ne kertoo ja jättää kertomatta? Joillekin työ on identiteettiin visusti kietoutunut nyöri, toiset laahaavaa nyöriä perässään kuin kahletta jalassaan.

Mitäs tästä kaikesta nyt sanoisi. Paimion parantolassa hämmästytti yksityiskohtien tarkkuus ja oppaan nimittämä "hygienia-ajattelu". Olin vaikuttunut, no about kaikesta. Arkkitehtuurillisesti silmänruokaa riitti, mutta koin että kokemusta syvensi huomattavasti talon opastus.

Palopoistumisen tarkoitetut "rappuset" kauhistuttaa vieläkin.

Parantola oli hieno representaatio Aaltojen ajattelukyvystä ja halusta. Niin monta yksityiskohtaa, kaikkeen on kiinnitetty huomiota. Yksityiskohdat, kuten ovenkahvat ja värien symboliikka ilahduttivat! Ne kannustavat pohtimaan ja havainnoimaan ympäröivää syvällisemmin. Huomasin kotimatkalla miettiväni, miksi Shellin logon värit ovat juuri nuo. Mikä ajatus niiden takana on piillyt?

Mulla oli mukana pieni, rakas kamera, jolla kuvasin pätkiä Paimiosta. Se tuntui turvalliselta muistiinpanovälineeltä!

Sitten tuli nälkä ja kiire Turkuun.

Turku itsessään herättää aina haikean onnellisia tunteita. Asuin täällä ennen koronaa ja opiskelin pop/jazz musiikkia. Aika ennen pandemiaa tuntuu pumpuliselta ja turvalliselta. Huomaan, että minusta on tullut menneeseen haikailija. Opiskelukavereiden opastaminen tuntui lämpimältä. Olin sopinut, että Turku ystäväni hyppää mukaamme lounaalle. Halaus kesti ainakin minuutin. Siitä hetkestä syntyi myös lause yhteisrunoon. Olin kotona.

Mitäköhän minun hautakivessäni lukisi jos saisin itse valita? Muusikko, ope, kuvisope, tyyppi, hyypiö, tämmönen jokapaikan höylä, eläinrakas?

Harmittaa.. olen kipeä ja Suomenlinna jää tutkimatta.

Fomon ja muiden ikävien kipeänä olemiseen liittyvien tunteiden käsittelyn jälkeen suuntasin saappaani Kuusiluodolle. Haahuilin ja harhailin. Etsin reittejä, joita en ollut ennen kulkenut. Menivätköhän lampaat tästä? Väritin kaarnaa vihkon sivun läpi. Söpö.

Hetken päästä etsin itselleni piilopaikan, jäin sinne havainnoimaan ympäristöä. Tunsin olevani pieni lintu kolossaan. Hörpin teetä ja kuuntelin jäähileiden kahinaa, se tuntui hampaissa saakka. Uskaltauduin ulos piilostani keräämään aarteita, ottamaan havaintoja. Onneksi oli kamera mukana. Ihminen jäähileiden kanssa hillumassa!

Iltapäivällä aivot saivat taas uutta, tälläkertaa valokuvataiteen museosta. Valokuvan monimediaisuus ja eri tekstuurit viehättivät. Näyttely kurkotti pois perinteisen valokuvan raameista. Valokuvien ja teosten kohteena ei ollut itse valokuva, vain jokin kosketeltava ja tektuurinen sen sisällä. Parhaiten mieleen jäi pieni myyntikoju. Odotin omaa ostaja-analyysiani suorastaan kihisten. Olin vähän pettynyt sen arvellessa minun olevan yksinhuoltaja vanhempi (vaikkei yksinhuoltaja vanhemmuudessa siis ole tietenkään mitään vikaa) mutta analyysi ei tuntunut henkilökohtaiselta. Sain kuitenkin siitä muiston itselleni. Ai että miten me ihmiset rakastetaankaan keräillä asioita! Näyttelyesitteet olivat loppuneet näyttelystä ja netissä olevasta esitteestä en löytänyt tämän teoksen tietoja, joten valitettavasti en pysty nyt vertailemaan ajatuksiani teostekstiin.

Aamun luento antoi ruokaa aivoille! Huippumielenkiintoista. Mietin, miksei näistä puhuta enemmän, aivojen ja kehon prosesseista, tieteellisesti, tiedäthän. Pureskeltiin aihetta lounaalla, kaikki olivat inspiroituneita.

Viiden hengen ryhmä muuttui yksinäiseksi tutkiskeluksi sairasvuoteen kutsuessa. Kirjoitan paljon vapaa-ajallani, jonka vuoksi harjoitus kutkutti. Tein ensin harjoituksia paperille, mutta se tuntui tylsältä. Metsästin vanhan japanilaisen kalenterini, tämä tuntuu jo paremmalta. Lopulta kaivoin kaapistani erilaisia kuitteja joiden kanssa työskentely oli hauskinta. "Nämähän voisi kehystää!" -mietin. Aion käyttää tehtävän annon "kehotteita" (promts) työssäni myöhemminkin.

Orgaanisen muodon, tekstin ja musteen vuoropuhelu inspiroi! Koen, että tällainen vastaava voisi olla hyvä "tehtäväpankki" oman praktiikan kehittämiseen ja taideblokeista selviytymiseen. Tuli mieleen fluxuksen erilaiset ohjeet taiteen tuottamiseen!

Lähdimme työstämään lopputyötä kurssilla paljon puhuttuun hengailutietämiseen pohjaten. Päätimme työn raamit ja materiaalit: seikkailu. Halusimme viettää iltapäivän yhdessä. Jakso oli ollut rankka ja opintoja oli ollut paljon, tuntuu että kaikki me olimme pieniä märkiä rättejä tuulessa. Tarve purkaa keväällä tapahtunutta, turhautumisia ja onnistumisia oli listojemme ykkösenä. Istuimme viettämään aurinkoista iltapäivää pienen kotini lattialle ja aloimme purkaa, puhua ja rakentaa uutta. Samalla tuli purettua matka kurssin alusta loppuun, jokaisen matkalla löytyneen aarteen ja esineen kautta. Pinnejä, kiviä, keppejä, kadonneita korvakoruja. Kaiken tämän punoimme yhteisteokseemme näyttelyä varten.

Metrejä -näyttelyn ripustus sujui mutkitta ja näyttelystä tuli mainio!

Lopputehtävän ennalta annetut fyysiset rajat olivat hyvä rajaus ja tekivät loppunäyttelystä koherentin kokonaisuuden. Hauskaa, miten jokaisesta työssä näkyi etsimisen, löytämisen ja seikkailun teemoja. Palautteista tuli hyvä mieli, hiljaisen kritiikki sopi hyvin töiden purkuun.

Kiitos paljon kurssista! <3