Oppimispäiväkirja - Kokeellinen projektikurssi
Lapinlahden aikoja
Kesä teki tuloaan. Tuuli kuljetti tuomen huumaava tuoksua ympärilläni kun vaelsin Lapinlahdessa päämäärää vailla. Tai oli minulla sellainen. Havainnointi. Ilman liikkeiden ja kasvien nyökkäämisten, hanhien perhe-elämä ja meren taipumisen seassa olin olemassa moniaistillisena ihmisenä, ottamassa sitä kaikkea itseeni, sisääni, lokeroimassa sitä muistiin.
Roudasin äitinikin Lapinlahteen. Kuljeskelimme monta tuntia ihailemassa yhteistä rakkauttamme, puutarhaa, kasveja, kukkivia asioita, elämää. Sitä miten ainutlaatuiselta se tuntui keskellä kaupunkia. Olemme molemmat luonnon keskeltä kotoisin, mutta tällaiset paikat saavat ajattelemaan, että kaupungissakin voi olla koti. Tuntui tärkeältä, että paikkaa ja aikaa Lapinlahdessa oli kokemassa myös kurssin ulkopuolisia, minulle tärkeitä ihmisiä.
Työskentelyn prosessi oli hieman erilainen kuin yleensä. Alunalkujaan rakennusten historian tutkiskelu hopeasaven ja korujen keinoin muuttui paikkasidonnaiseksi havainnointi harjoitukseksi, täydentyen omasta ja muiden ryhmäläisten prosessista ja ajattelusta, keskusteluista ja löytämisestä. Ostin maaleja, kokeilin niitä, tein pieniä teoksia täysin Lapinlahden sadunomaisen tunteen pohjalta. Huovutin, muovailin savea. Etsin maasta pieniä aarteita. Havainnointini keskittyi suuresta lähtötilanteesta pieniin yksityiskohtiin lokeron ohjailemana.
Kesän puskiessa sisään ovista ja ikkunoista, seurasin sen saapumista niin omalla parvekkeellani kuin Lapinlahdessa. Pieni parvekepuutarhani toimi kuin eräänlaisena kasvunalustana myös ajatuksille ja Lapinlahdessa vietettyjen päivien pohdiskeluille. Viereisen kuvan ruusupapuköynnös on jo suurempi ja kasvaa vahvana ylönpäin. Istun edelleen parvekkeella ja katselen merta, niin kuin katselin samaista vettä Lapinlahdessa.
Yhdessä vietetyt hetket Lapinlahdessa olivat avainasemassa työmme lopputuloksessa. Sattumien summana, me, ryhmämme ja tuotoksemme saivat uusia merkityksiä ja yhteiksiä yhteisen keskustelun kautta.
Lokero täyttyi päivien myötä, pikkuhiljaa ja sitten kerralla kokonaan.
Siellä hän nyt on, viettämässä jo kotoutunutta kesää, Lapinlahdessa, vartioiden muistojensa menneitä. Pitäisikin vierailla tervehtimässä pienen tauon jälkeen, ehkä hänelläkin on jo ikävä.
Hahmon muistojen lokeroiden täyttäminen ja merkitysten pohtiminen auttoi havainnoimaan ympäristöä keksityn historian ja sadun kautta. Se antoi etäisyyttä, joka taas tavallaan loi vapautta työskentelylle. Vaikka kaikki prosessin aikana tekemäni työt eivät tulleetkaan osaksi lokerikkoa tai zineä, olivat ne tärkeitä palasia kokonaisuuden syntymisessä.